sunnuntai 29. lokakuuta 2017

MARMARIS LOKAKUUSSA ´17

Oon nyt ollut takaisin Suomessa noin viikon verran ja suoraan sanottuna vieläkin lievä vitutus ilmassa. Mua ei ole kiinnostanut tehdä mitään tai nähdä edes oikein ketään. Joka on outoa, sillä yksin ollessa mua ahistaa. 
Mun Instagram-tilillä on näkynyt jo aika paljon matkakuvia, mutta nyt sain kerättyä itseni kertomaan vähän lomastani myös tänne blogin puolelle.
Jokatapauksessa, mulla oli Marmariksessa taas kerran tosi mukavaa ja tapahtumarikas loma(niinkuin aina). Vietin kaiken aikani toisen perheeni kanssa ja nauroin heidän kanssa paljon. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Sää suosi yllättävän hyvin, eikä siis minään päivänä satanut, vaikka se ei olisi ollut yhtään outoa tähän aikaan vuodesta.
Ostin pari uutta paitaa ja kummitytölleni mekon. Käytiin äitini kanssa myös kävelemässä vähän eri paikoissa. Niin ja sydänkin jäi tuonne reissulle. 
Mentiin Marmarikseen _kolmella_ eri lennolla, joten ei mitään muistikuvaa miltä lennolta tämä on otettu..
#ootd
Kliseinen palmukuva etelästä.
Uutta toppia.
En ole vieläkään kyllästynyt Marmariksen maisemiin.
OOTD: toppi: Turkista, vyö: h&m, farkut: monki, laukku: h&m, kengät: h&m
xjassu

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

PÄÄTTÖVIIKON JÄLKEINEN PANOSTUS

Uuvuttavan ja pitkän päättöviikon(ent. koeviikko)jälkeen tuntui niin hyvältä, kun jaksoin taas panostaa vaatteisiini ja vähän jopa meikkiinkin. Tunsin itseni taas erilailla hyväksi, kun kävelin korkokengät jalassa ja kädessäni heilui pieni laukku.
Sitä fiilistä olin kaivannut. Olla melkein pirteä ja tuntea itsensä hyväksi. Varsinkin nyt levätyn viikonlopun jälkeen mulla on hyvä fiilis. Aion tänäänkin panostaa itseeni ja näyttää hyvältä. 
Mulla alkoi perjantaina koulu vasta kahdentoista jälkeen, josta olin niin onnellinen sllä mulla oli aamulla oikeasti aikaa. Mun ei tarvinnut kiirrehtiä itseni kanssa ja lähteä spurgu-lookilla eteenpäin. Se tuntui mahtavalta. 
OOTD: takki: ginatricot, paita: koton(Turkki), vyö: h&m, farkut: monki, laukku: ellos, kengät: h&m
xjassu